
Helle helli historian kolmansia Uppis-treffejä, joille saapui peräti 31 uljasta Uppista ohjaajineen. Tuomareina toimivat tällä kertaa labradorinnoutajakasvattaja-harrastajat Pia Itkonen (kennel Countrylove's) ja Kari Sulin (kennel Boompaws). Iso kiitos kaikille päivään osallistujille!
Näyttely, tuomarina Pia Itkonen (kennel Countrylove's)

Näyttelyssä noudatettiin virallisia sääntöjä. Kirjoittavana kehätoimitsijana toimi Hannele Jokisilta ja apuna pyörittämässä ja palkintoja sekä palkintonauhoja olivat jakamassa Kaija Lehtinen, Arja Pylväs ja Saija Vahala. Lisänä oli jälleen Paras Saukonhäntä -kisa, jonka loppukilpailuun pääsi joka luokan paras häntä. (Ks. tuomarikommentit)
Lämpimän lounaan nautimme laavulla - josta ison KIITOksen ansaitsee Pilvi Elomaa (terveisiä Latelle) apulaisineen!
Koiratarhassa Hillevi Brander kertoi ja näytti koirien koulutusta operantin ehdollistamisen avulla, kohderyhmänä O-pennut/niiden omistajat.
Koe , tuomarina Kari Sulin (kennel Boompaws)
Pikkupennut (4 kpl) tutustuivat riistaan heti oman näyttelyosuutensa jälkeen, samoin vanhempien koirien varsinainen koe alkoi riistarastikäynnillä. Varsinaiset tehtävät tehtiin dameilla. NOU-luokassa starttasi neljä koirakkoa, ALO-luokassa 11 koiraa, ja lopuksi AVO ja VOI-luokan koirat (1+1) yhdistettiin samaan pariin. Yhteensä koiria starttasi siis 17, joten kiirettä piti, että aikataulu piti. Ja kuitenkin lyhyillä tehtävillä tuomarin tuli saada käsitys koirien paremmuudesta. Kiitos Karille loistavasta työstä ja hyvistä kommenteista ja vinkeistä ohjaajille. (Ks. tuomarikommentit)
Noutokoe - hunting test
1.
2.
3.
NOU - not qualified in the field (yet)
Manu & Janne Salonen
Miina & Saija Vahala Lara Croft "Lettu" & Kirsi Varpenius
ALO -beginners class
I'm So Cute (Juku) & Marko Myllymäki
Indica ("Iita") & Tarja Silvennoinen
John Wayne ("Väinö") & Rita Nygård
AVO/VOI - open/winners class
Goodwill Gunnar & Heidi Kuusisto
Camilla & Rita Nygård -

Pennut
Urokset - pentuluokka 1
Obi Van Obama, PEK1, ROP-pentu
One Handed Bandit, PEK2
Offroad Runner, PEK3
Over The Hedge, PEK4Nartut - pentuluokka 2
Nice One Nellie, PEK1, VSP-pentu
Urokset
Urokset - junioriluokka
Manu, JUN ERI, JUK1, VSP-jun, PU3 - NOU-lk 1. sija
Urokset - käyttöluokka
John Wayne KÄY ERI, KÄK1, PU2 - NOME ALO 3. sija
High Hopes KÄY EH, KÄK2 - NOME ALO
I'm So Cute KÄY EH, KÄK3 - NOME ALO 1. sija, Paras yhteistyö 2009, Vuoden Työ-Uppis 2009Urokset - valioluokka
Goodwill Gunnar, ERI, VAL1, PU1, VSP - NOME AVO/VOI 1. sija "Vuoden Uppis 2009"
Nartut:
Nartut - junioriluokka
Miina, JUN ERI, JUK1, ROP-jun - NOU-lk 2. sija
Lois Lane, JUN EH, JUK2 - NOME ALO 7. sija
Lara Croft, JUN EH, JUK3 - NOU-lk 3. sijaNartut - avoin luokka
Kind Of Candy, AVO ERI, AVK1 - NOU 4. sija
Keep On Smiling, AVO EH, AVK2
Kitty Face, AVO EH, AVK3
Nartut - käyttöluokka
Kustos Ruska, KÄY ERI, KÄK1, PN2 - NOME ALO
Judith, KÄY ERI, KÄK2 - NOME ALO 4. sija
Ice Queen, KÄY EH, KÄK3 - NOME ALO 5. sija
Join The Joiku, KÄY EH, KÄK4 NOME ALO 8. sija
Indica, KÄY EH - NOME ALO 2. sija
Kiona, EVA (=ontui haavaa tassun pohjassa)Nartut - valioluokka
Camilla, VAL ERI, VAK1, PN1, ROP - Kaunein Uppis 2009 - NOME AVO/VOI 2. sija
Gilda, VAL ERI, VAK2, PN3, Paras SaukonhäntäNartut - veteraaniluokka
Black Honey VET ERI,VEK1, ROP-vet, PN4 - NOME ALO 6. sija
Black Liqueur VET ERI,VEK2 - NOME ALO

(Kiitos Outi Lammilalle monista kuvista!)

Juniorinarttuja: 


Ei
sitä suotta sanota, että koira muistuttaa isäntäänsä tai että seura tekee
kaltaisekseen ;)